Projekti - vuohet



Kuttukuume!

Tuo salakavala tauti iski minuun kesällä 2012. Haaveilin ja mietin eri vaihtoehtoja kunnes päätin kutsua itseni läheiselle vuohitilalle tutustumaan vuohiin. Noh, tutustuin näihin kahteen hurmaavaan olentoon ;)


Irmelistä tuli maitobaarini ja Olavi on rupukki eli Irmelin seuramies ja toivottavasti jonain päivänä vetopukkini.


 projektini alkoi siis haaveilulla omasta maidosta ja vuohenjuustosta.


Haaveilua seurasi aitausten suunnittelu ja rakentelu


sekä vanhan saunan muuttaminen kuttulaksi


Joidenkin arvioiden mukaan vuohi syö 2kg heinää päivässä. Näin ollen varasin vuohilleni läheiseltä tilalta 70 pikkupaalia heinää talveksi. Samalla ostin 4 säkkiä kauraa. Agrimarketista ostin Primo II rehua ja kivennäiseksi lammas-herttaa (toki piilotin pussin vuohilta etteivät loukkaantuisi nimestä ;) Suolakiveksi ostin ihan tavallisen suolakiven ja vitamiiniksi ADE-vitamiinia. Herkuiksi kuivasin tallin ylisillä kerpuja ja nokkosta, joka ei kylläkään lopulta kelvannut vuohilleni. Lopuksi tilasin netistä Sairaan kipee vuohi kirjan, sillä sitä ei saanut kirjastosta. Suurinpiirtein näine (heikkoine) edellytyksineni marssin ostamaan Irmeliä ja Olavia :D

Olavi on luonteeltaan hyvin arka ja säpsähtelee lähes kaikkea uutta ja outoa. Mutta onneksi jos Olavi säikähtää jotain niin sen löytää aina tallista. Mitä tahansa tapahtuu, sinne Olavi palaa takaisin :) Lisäksi Olavi on perso herkuille ;) joten sitä voi huijata tutustumaan uusiin asioihin varsinkin omenan makuisten hevoskarkkien voimalla. Olavi saa myöskin lisärohkeutta Irmeliltä jota se uskollisesti seuraa jopa jänniin seikkailuihin(kuten mansikkamaalle vaikka siitä saakin huutia!) 


Irmeli ei puolestaan arkaile lähes mitään. Jos Irmeliä kieltää, se tulkitsee sen niin että asian saa tehdä vasta kun emäntä on kääntänyt selkänsä. Irmelin takia rehulaatikoiden kansien päällä on useampi kuin yksi betoniharkko;) Irmeli on Olavin lailla hyvin ystävällinen ja rauhalliset lapset pääsevät sen lähelle varsinkin herkkupalojen kanssa. Irmeli on myös hyvin avulias. Se auttaa mielellään niin auton lampun vaihdossa kuin kukkasten harventamisessa ja postin hakemisessa.

Vuohitarhani on noin 180cm korkea ja siinä kulkee sisäpuolella kaksi sähkölankaa. Kyläläiset naureskelivat että kirahvejako aioin tarhata, mutta mikään ei yleensä ole liian tehokas aitaus vuohille.  Vuohi voi hypätä erittäin korkealle, se voi kaivautua pienistä reistä ulos ja sarvelliset vuohet voivat nostella sarvillaan sähkölankoja ilmaan ja tulla taitavasti niiden välistä ulos. Ennen sähköä vuoheni pysyvät aitauksessa ainoastaan kun itse seisoin aitauksen sisäpuolella.. muutoin aitauksessa olo oli niiden mielestä ihan turhan päiväistä. Se miten vuoheni tulivat aitauksesta ulos, on arvoitus sillä ne tulivat sieltä ulos vasta kun käänsin selkäni. 

Kommentit

  1. Vastaukset
    1. Sellainen joka vetää kärryjä ja pulkkaa nätisti perässään :)

      Poista
  2. Löysin blogisi kun googletin kanan hoito ohjeita netistä. Sinulla on kiva blogi:-) haaveilen itsekki muutamista kanoista kun tuollainen vanha saunarakennus pihasta löytyy. Aika vekkuleilta otuksilta nämä vuohet kuulostavat. Taitavat olla aika veitikoita. Pitääkö niitä lypsää monta kertaa päivässä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho, enpä ollut huomannut tätä kommenttia! Kiva kuulla, olenkin ihmetellyt että mistä ihmeestä tänne on ilmestynyt 15! lukijaa :D Jos kanat kiinnostavat niin suosittelen munanettiä tai fb:n ryhmää munanetti :) Juu vuohet kasvattavat huumorintajua ja lisäävät oveluutta ;) eli ihania ovat <3 Lypsämistiheys riippuu maidontuotannosta ja siitä kuinka paljon sitä haluaa.. vähälypsyistä voi lypsää kerran päivässä ellei halua lypsämällä vähän lisätä herkkumaidon määrää. Muutoin kahdesti päivässä. Aikaahan siihen ei mene kauaakaan.. 3-5min riippuen tietysti että onko kyseinen kuttu helppolypsyinen.

      Poista
  3. Mistä verkosta olet tuon aidan tehnyt :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuvassa on ihan tavallista lammasverkkoa, kaksikierrosta päällekäin rautalangalla kiinnitettynä. Enää toki ei ole kuin yksi kierros kun kuttuni eivät pyri aitojen yli :)

      Poista
  4. Paljonko heinää loppujen lopuksi talvella kului per päivä, suurin piirtein? Itsellä kaksi tämän keväistä rupukkia ja ensi talven heinäntarve arveluttaa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kun on vaikea arvioida kun viimeksi mulla on vuohille ollut sellaisia 80kg minipaaleja (ihan kosteita ja niistä ei tule hävikkiä kun ne on vuohista niin ihanaa ruokaa) Kuivasta heinästä sen sijaan tulee häivikkiä.. ja tuntuu kuin kerran jos on maahan pudonnut korsi ja sen päältä kävelty että se ei sitt enää kelpaa. Mutta jos ois vaikka sellasia pieniä pienpaaleja 8kg niin menisköhän päivässä yks sellanen kahdelle.. mut noi mun molemmat ovat lyspyssä joten saavat lisäruokaa ihan tarkalleen en osaa sanoa.

      Poista

Lähetä kommentti

Heitäpä alla olevaan laatikkoon kommentti tai kysymys, ne ilahduttavat emäntää.
p.s Emäntä tykkää sinuttelusta, eli muodolliset teitittelyt voi unohtaa :)

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ottaisitko itsellesi lampaita?

Mehupullojen pesu

DIY maakellari